Lauantai 21.6.2008
Bussissa:
-Hiya, I need a returnticket, please.
-Oh you're comin back to see me, are ya? *wink*
Lähdin eilen aamulla kaupungille palloilemaan muutaman muun aupairin kanssa. Kotosalla kun olin tekemässä lähtöä alkoivat pelottella, että täkäläiset bussikuskit olisivat kärttyisiä vanhoja ukkoja jotka ei paljoa puhu. Minulle taisi sitten sattua aikamoinen poikkeustapaus; suunnilleen kolmekymppinen oikein hauskannäköinen irlantilaismies alkoi heti vääntämään sangen imartelevaa vitsinpoikasta kun astuin kyytiin (joskin niin paksulla aksentilla etten saanut puolistakaan selvää, mutta hymy kertoi ihan tarpeeksi). Bussissa ei soinut normaaliin suomalaiseen tapaan radio pooki, vaan uusimmat irlantilaiset ja maailmanlaajuiset hitit, joitten mukana kuski vihelteli ja lauloi koko matkan. Saattoiko siinä sitten muuta tehdä kuin hymyillä! Oikein mukava kyyti oli.
Sanovat, että eilen oli huono keli. Mutta kun itse katsoin ikkunasta ulos olin pakahtua. Siellä satoi, ja paljon satoikin, ja se sade teki kaikesta jotenkin hassun sadunomaista. Bussissa istuessani katselin maisemia lumoutuneena; näin juuri ne kertomuksissa kuvatut sumuiset Irlannin niityt ja pellot, usvasta ja sateesta huolimatta täydellisen smaragdinvihreinä. Rakastuin taas kerran. Yritin ottaa kuviakin, mutta eihän tuommoinen tallennu kameralle samalla tavoi kuin mieleen. Niin että säilykööt kuvat siellä ja jos jollakin muulla on intoa nähdä samanlaista tulkoot itse katsomaan.
Sain ensimmäisen palkkani eilen, joten olihan minun pakko sinne Corkin keskustaan suunnata. Bussit maksaa kyllä aika reippaasti, ja osa matkasta on mentävä taksilla jos ei kerkeä jompaan kumpaan bussiin (niitä menee kaksi vuoroa/suunta lauantaina), mutta eipä se paljoa haittaa kun vaan pääsee vähän tuulettumaan (eikä taksi maksa täällä paljon mitään Suomeen verrattuna). Kaupungilla satoi ja paistoi vuoron perään, ja vietettiin tyttöjen kanssa suurin osa ajasta kaupoissa sisällä ettei kastuta ihan kokonaan. Ainiin ja onhan minun kerrottava Penneysistä, ihanasta tavaratalosta, jossa tulee varmaan vierailtua melko monta kertaa tulevan vuoden aikana. Hinnat minimaaliset, tavara oikein kivaa (joskis kestävyys on myös suht lyhytaikainen) ja Penneys on auki viikon jokaisena päivänä. Ostin sieltä sitten parilla kympillä kahdet kotihousut, tohvelit, sukkia kolme paria, hiuspantoja ja sateenvarjon. Kaikki kahdellakympillä. Paratiisi. Ja vaikka tavara kestäisikin vain kuukauden päivät, voi mennä ostamaan ihan yhtä halvalla uudet vähän erilaiset, mukavaa vaihtelua.
En vielä tänä viikonloppunakaan selvinnyt tutustumaan irlantilaiseen pubikulttuuriin, mutta jospa sitä vielä ehtisi joku toinen viikonloppu. Nelli, toinen aupair lupasi viedä minut muutamaan lempipaikkaansa ensi viikonloppuna, joten sitä odotellessa...
Äitille terveiset: tänään kävin lenkillä. Olen syönyt terveellisesti ja tarpeeksi, en liikaa, ja käynyt joka päivä kävelyllä pikkusen kanssa. Tulen takaisin kotiin paljon hoikempana sitten!
22. kesäkuuta 2008
19. kesäkuuta 2008
A Celtic Tale
Lähdit sitten mihin tahansa suuntaan matkustamaan tästä pisteestä, tulee eteesi varmana maailman kauneimpia maisemia. Ei tietoakaan tasaisesta maastosta tai teollisuuskaupungeista, vaan aitoa luontoa, vanhaan tapaan viljelyä lehmineen ja lampaineen, ja muistetaan säilyttää myös sitä vanhaa ilmettä kaikkialla. Metsiä on kaikkialla minne sattuukaan katsomaan ja jos suuntaa askeleensa rannikolle saa varautua hengen haukkomiseen. Varoitus: älä kuuntele sitä aitoa oikeaa irlantilaista musiikkia kun pääset Irlantiin maisemakierrokselle, jos et halua kylmiä väreitä kulkemaan selkääsi pitkin tai kyyneliä kulkemaan virtana poskiasi pitkin liikutuksen takia.
Olen alkanut tutustua alueeseen, ja perhekin alkaa tuntua tutulta ja hyvältä. Entinen aupair lähti tänään aamulla ja oli heti helpompaa pikkuisen kanssa, kun ei ollut vanha ja uusi aupair yhtä aikaa tilannetta hämmentämässä. Ainoana harmina se, että pikku-Lotte saattaa olla jonkun viruksen kourissa, mutta virtaa on vaikka naapurin lapsille jakaa siitä huolimatta!
Sitä alkaa pikkuhiljaa tajuta, ettei sitä omaa aikaa olekaan kauhean paljoa, kun elää perheessä. Eilen illalla kävi mielessä, että haluaisin vain pakata repun ja lähteä kävelemään johonkin suuntaan, katsoa itse mitä sieltä päin löytyisi ja miten siellä pärjäisi. Törmätä kaikenlaiseen uuteen ja valloittavaan, nähdä kaikki pikkuriikkiset kylät, joissa jokaisessa on vähintään yksi pubi, ja keskustella sen kauan sitten Skotlannista Irlantiin karanneen vanhan sedän kanssa siitä, kuinka nuoret ei enää pysy hänen vauhdissa whiskeyn juomisessa. Juoksevat vaan clubilta toiselle sen iltaisen sulhasen/morsion perässä, eikä kukaan osaa enää edes laulaa vanhan kansan juomalauluja! Onneksi minulla on tulevan vuoden aikana myös omaa aikaa ja saan käydä vaikka Irlannin pohjoisosissa pitkiä viikonloppuja jos mielin, ja jos sovitaan ajoissa.
Cork Midsummer Festival. Se on meneillään, useamman viikon mittainen, juhlia täynnä oleva keskikesän kausi, jolloin kaikilla on hyvä mieli. Kaikilla on kyllä aina hyvä mieli. Oikeastaan irlantilaiset ovat kuin iloinen versio suomalaisista! Kun sitä rupeaa ajattelemaan, niin Suomessa kaamos ja pitkä, pimeä ja kylmä talvi laittaa ihmiset melko apeaan tilaan ja siksi itsemurhaluvutkin ovat Suomessa hälyttävän korkealla. Itse kullakin on mielenterveysongelmaa jos jonkinlaista ja siihen sitten juominen päälle, tulee mukava soppa ja kirves heiluu. Mutta Irlannissa, ehei, täällä ei turhaa murjotella. Oli juhlan aihe mikä tahansa on kaikilla hyvä mieli ja mukava hiprakka päällä, kiitetään elämää ja Luojaa kaikesta hyvästä ja kippistellään jos jonkinmoiselle pavunvarrelle hymyssä suin. Talvella otetaan sitten sille, että sataa ja ainakin maa saa ravinteita. Eikä ahdistusta ja masennusta oikeastaan ole laisinkaan havaittavissa, ainakaan vielä tähän asti ei ole tullut huomattua. Jännää.
Ikävä kutittelee välillä korvantaustoja, muttei paljoa tarvitse ulos katsella kun mieli on jo takaisin Irlannissa. Kyllähän te siellä juhannuksinenne sun muiden juttujenne kanssa pärjäilette ja minua kotiin odottelette, minulla onkin hurjia seikkailuja edessä täällä muovailuvahalinnojen ja pyykkivuoritunneleiden keskellä, ja jos ovesta uskaltaudun ulos on vielä jännempää!
Muutamia hassuja tietopommeja:
- Tiskatut astiat pyyhitään kuivaksi (mahdollisesti hyvin hajuisallakin) tiskirätillä
- Muovipulloja ei kierrätetä, vaikka maitokin tulee muovipulloissa
- Jokaisessa kylässä tosiaan on ainakin yksi pubi, ei välttämättä edes kauppaa, mutta pubi on oltava
- Irlantilaiset eivät tunne käsitteitä leivinpaperi, leipomishiiva, iltapala, "vain yksi olut"
Olen alkanut tutustua alueeseen, ja perhekin alkaa tuntua tutulta ja hyvältä. Entinen aupair lähti tänään aamulla ja oli heti helpompaa pikkuisen kanssa, kun ei ollut vanha ja uusi aupair yhtä aikaa tilannetta hämmentämässä. Ainoana harmina se, että pikku-Lotte saattaa olla jonkun viruksen kourissa, mutta virtaa on vaikka naapurin lapsille jakaa siitä huolimatta!
Sitä alkaa pikkuhiljaa tajuta, ettei sitä omaa aikaa olekaan kauhean paljoa, kun elää perheessä. Eilen illalla kävi mielessä, että haluaisin vain pakata repun ja lähteä kävelemään johonkin suuntaan, katsoa itse mitä sieltä päin löytyisi ja miten siellä pärjäisi. Törmätä kaikenlaiseen uuteen ja valloittavaan, nähdä kaikki pikkuriikkiset kylät, joissa jokaisessa on vähintään yksi pubi, ja keskustella sen kauan sitten Skotlannista Irlantiin karanneen vanhan sedän kanssa siitä, kuinka nuoret ei enää pysy hänen vauhdissa whiskeyn juomisessa. Juoksevat vaan clubilta toiselle sen iltaisen sulhasen/morsion perässä, eikä kukaan osaa enää edes laulaa vanhan kansan juomalauluja! Onneksi minulla on tulevan vuoden aikana myös omaa aikaa ja saan käydä vaikka Irlannin pohjoisosissa pitkiä viikonloppuja jos mielin, ja jos sovitaan ajoissa.
Cork Midsummer Festival. Se on meneillään, useamman viikon mittainen, juhlia täynnä oleva keskikesän kausi, jolloin kaikilla on hyvä mieli. Kaikilla on kyllä aina hyvä mieli. Oikeastaan irlantilaiset ovat kuin iloinen versio suomalaisista! Kun sitä rupeaa ajattelemaan, niin Suomessa kaamos ja pitkä, pimeä ja kylmä talvi laittaa ihmiset melko apeaan tilaan ja siksi itsemurhaluvutkin ovat Suomessa hälyttävän korkealla. Itse kullakin on mielenterveysongelmaa jos jonkinlaista ja siihen sitten juominen päälle, tulee mukava soppa ja kirves heiluu. Mutta Irlannissa, ehei, täällä ei turhaa murjotella. Oli juhlan aihe mikä tahansa on kaikilla hyvä mieli ja mukava hiprakka päällä, kiitetään elämää ja Luojaa kaikesta hyvästä ja kippistellään jos jonkinmoiselle pavunvarrelle hymyssä suin. Talvella otetaan sitten sille, että sataa ja ainakin maa saa ravinteita. Eikä ahdistusta ja masennusta oikeastaan ole laisinkaan havaittavissa, ainakaan vielä tähän asti ei ole tullut huomattua. Jännää.
Ikävä kutittelee välillä korvantaustoja, muttei paljoa tarvitse ulos katsella kun mieli on jo takaisin Irlannissa. Kyllähän te siellä juhannuksinenne sun muiden juttujenne kanssa pärjäilette ja minua kotiin odottelette, minulla onkin hurjia seikkailuja edessä täällä muovailuvahalinnojen ja pyykkivuoritunneleiden keskellä, ja jos ovesta uskaltaudun ulos on vielä jännempää!
Muutamia hassuja tietopommeja:
- Tiskatut astiat pyyhitään kuivaksi (mahdollisesti hyvin hajuisallakin) tiskirätillä
- Muovipulloja ei kierrätetä, vaikka maitokin tulee muovipulloissa
- Jokaisessa kylässä tosiaan on ainakin yksi pubi, ei välttämättä edes kauppaa, mutta pubi on oltava
- Irlantilaiset eivät tunne käsitteitä leivinpaperi, leipomishiiva, iltapala, "vain yksi olut"
16. kesäkuuta 2008
"A cup'o'tee...peeze"
Niin. Sitä ollaan nyt sitten ihan oikeasti täällä. Ensimmäinen arkipäivä, onneksi Carina (edellinen aupair) on vielä täällä näyttämässä miten päivärutiinit etenee ja mitä kaikkea tulee päivän aikana hoitaa. Charlotte on juuri laitettu päiväunille, ja se pikku apina nukkuu onneksi sikeästi parisen tuntia.
Tulin siis perjantaina illalla, ja vastaanotto oli ihanan lämmin, tunsin oloni heti todella kotoisaksi. Corkin keskustasta on suunnilleen 45 minuutin ajomatka Whitegateen, eli tänne uuteen kotiin, ja siinä kotia kohti ajellessa näki sitten näitä kauneimpia tilkkutäkkimaisemia. Kotipaikka on ihanan syrjässä, ja luonto on aivan älyttömän kaunista täällä, ja meri on ihan vieressä. Koti on kaksikerroksinen ja kivilattiainen, ja täällä pidetään sisälläkin kengät jalassa. Muutaman päivän jälkeen se ei enää ole ihme, kun ei niitä kenkiä kehtaa enää edes ottaa POIS jalasta...täytyy kai hankkia tohvelit sisälle. Sisätiloissa on muutenkin aika vilpoista, eikä se ole mikään paras asia terveydelleni juuri nyt, kun sairastuin lentojen aikana turhan tehokkaan ilmastoinnin ansiosta. Kurkkutauti on kamala, mutta olen sentään muuten terveenä ja reippaana.
Perjantai meni siis asettuessa ja aikaisin nukkumaan menossa. Lauantaina Carina
halusi viedä minut keskustaan, joten lähdettiin yhden aikaan sinne. Täällä muuten sanotaan kellonaika ihan väärin: jos haluaa sanoa puoli kolme, täällä sanotaan "half two" (eli puoli kaksi) koska irlantilaiset jättää sen "past" eli "yli/jälkeen" sanan pois sieltä välistä. Siihenkin on siis totuteltava. Mutta tosiaan, mentiin keskustaan, ja Cork on aivan mahtava kaupunki. Ei Oulua paljon isompi, enempi kauppoja ehkä. Mutta ihmiset olivat ihania, rakennukset aivan mielettömän kauniita ja jotenkin tykästyin vaan tosi paljon. Sitten nähtiin myös muita aupaireja, joista yksi (Tiina Ruotsista) oli tosi tosi mukava ja on vielä ainakin kaksi viikkoa täällä, niin hänen kanssa ainakin on hauskaa nyt alussa. Illalla mentiin melkein heti sänkyyn kun oltiin ihan poikki kaikesta kävelemisestä.
Eilen sitten käytiin aamulla Charlotten kanssa kävelyllä lähiympäristössä ja oli aurinko paistoi jopa kuumasti välillä. Kodin lähellä on ihana maisemareitti ja iso puisto. Siellä voi käydä Charlotten ja Jolien (koiran) kanssa vaikka päivittäin. Niin ja perheen äiti Shirley vei minut ja Carinan pieneen konserttiin syrjäisemmälle kylänraitille, siellä oli hänen hyvän ystävän bändi soittamassa. Olivat muuten tosi hyviä! Mutta parasta oli se, kun siellä näki sitä aitoa irlantilaista meininkiä. Kaikilla oli hauskaa, kukaan ei rähissyt, joillakin oli lapset matkassa ja lapsille oli erilaisia aktiviteetteja pihalla, ja sisätiloissa porukka vaan lauloi mukana ja tanssi ja löi tahtia. Olin niin haltioissani että unohdin tilata ensimmäisen Guinnessini, joten se jäi nyt vielä myöhemmälle.
Charlotte muuten, hän on ihanin ja suloisin ja kaunein pikku irlantilaistyttö jonka olen koskaan nähnyt! Ihanat tummat kiharat, suloisin hymy ja hyvät tavat (aina kun vähän muistuttaa). On se jännä kuulla, kun juuri kaksi vuotta täyttänyt pikku taapero puhuu irkkuaksentilla sen mitä puhuu. Olen itsekin kyllä alkanut mongertaa englantia ihan oudolla tavalla ja välillä oikein havahdun siihen miten puhun. Muutama päivä täällä ja se ihana aksentti on alkanut pikkuhiljaa hiipiä minunkin kielenkantoihin. Ärrät tulee aivan irlantilaisittain, ja jotkut sanat sanotaan ihan toiseen malliin kuin viereisessä Englannissa. Mutta muut tytöt (aupairit) osasivat kertoa, että Dublinista tulevat puhuvat niin sekavaa siansaksaa, ettei sitä tajua muut kuin Dublinilaiset. Se olisi kiva kuulla!
Kaikin puolin on siis elämä kohdillaan, kavereita, ystäviä ja rakkaita vaan ikävä iltaisin. Päivisin on niin paljon tekemistä, ettei kovin montaa ehdi kaivata, mutta illalla voi miettiä sitten kaikkia kerralla. Ai niin ja Äiti, ruoka on hyvää ja kevyttä, toisin kuin pelkäsin. Paljon vihanneksia ja rasvattomia juttuja, joskin Irlannin rastavon tarkoittaa Suomen ei-niin-täysrasvaista...odottelen nyt vaan lenkkareitani, että pääsen lenkkeilemään Charlotten ja Jolien kanssa siellä maisemareitillä.
Tänään käydään illalla Carinan kanssa vielä Tescossa ostamassa muffinitarpeet, carina on nimittäin lähdössä 11 kuukauden oleskelun jälkeen pois ylihuomenna, ja haluaa leipoa vielä jotakin huomiseksi. Minä haluaisin vaan suklaata Suomesta, koska Irlannin suklaa maistuu sokerille, rasvalle ja jauhoille. Tarvitsen Fazeria, kiitos!
Tulin siis perjantaina illalla, ja vastaanotto oli ihanan lämmin, tunsin oloni heti todella kotoisaksi. Corkin keskustasta on suunnilleen 45 minuutin ajomatka Whitegateen, eli tänne uuteen kotiin, ja siinä kotia kohti ajellessa näki sitten näitä kauneimpia tilkkutäkkimaisemia. Kotipaikka on ihanan syrjässä, ja luonto on aivan älyttömän kaunista täällä, ja meri on ihan vieressä. Koti on kaksikerroksinen ja kivilattiainen, ja täällä pidetään sisälläkin kengät jalassa. Muutaman päivän jälkeen se ei enää ole ihme, kun ei niitä kenkiä kehtaa enää edes ottaa POIS jalasta...täytyy kai hankkia tohvelit sisälle. Sisätiloissa on muutenkin aika vilpoista, eikä se ole mikään paras asia terveydelleni juuri nyt, kun sairastuin lentojen aikana turhan tehokkaan ilmastoinnin ansiosta. Kurkkutauti on kamala, mutta olen sentään muuten terveenä ja reippaana.
Perjantai meni siis asettuessa ja aikaisin nukkumaan menossa. Lauantaina Carina
halusi viedä minut keskustaan, joten lähdettiin yhden aikaan sinne. Täällä muuten sanotaan kellonaika ihan väärin: jos haluaa sanoa puoli kolme, täällä sanotaan "half two" (eli puoli kaksi) koska irlantilaiset jättää sen "past" eli "yli/jälkeen" sanan pois sieltä välistä. Siihenkin on siis totuteltava. Mutta tosiaan, mentiin keskustaan, ja Cork on aivan mahtava kaupunki. Ei Oulua paljon isompi, enempi kauppoja ehkä. Mutta ihmiset olivat ihania, rakennukset aivan mielettömän kauniita ja jotenkin tykästyin vaan tosi paljon. Sitten nähtiin myös muita aupaireja, joista yksi (Tiina Ruotsista) oli tosi tosi mukava ja on vielä ainakin kaksi viikkoa täällä, niin hänen kanssa ainakin on hauskaa nyt alussa. Illalla mentiin melkein heti sänkyyn kun oltiin ihan poikki kaikesta kävelemisestä.
Eilen sitten käytiin aamulla Charlotten kanssa kävelyllä lähiympäristössä ja oli aurinko paistoi jopa kuumasti välillä. Kodin lähellä on ihana maisemareitti ja iso puisto. Siellä voi käydä Charlotten ja Jolien (koiran) kanssa vaikka päivittäin. Niin ja perheen äiti Shirley vei minut ja Carinan pieneen konserttiin syrjäisemmälle kylänraitille, siellä oli hänen hyvän ystävän bändi soittamassa. Olivat muuten tosi hyviä! Mutta parasta oli se, kun siellä näki sitä aitoa irlantilaista meininkiä. Kaikilla oli hauskaa, kukaan ei rähissyt, joillakin oli lapset matkassa ja lapsille oli erilaisia aktiviteetteja pihalla, ja sisätiloissa porukka vaan lauloi mukana ja tanssi ja löi tahtia. Olin niin haltioissani että unohdin tilata ensimmäisen Guinnessini, joten se jäi nyt vielä myöhemmälle.
Charlotte muuten, hän on ihanin ja suloisin ja kaunein pikku irlantilaistyttö jonka olen koskaan nähnyt! Ihanat tummat kiharat, suloisin hymy ja hyvät tavat (aina kun vähän muistuttaa). On se jännä kuulla, kun juuri kaksi vuotta täyttänyt pikku taapero puhuu irkkuaksentilla sen mitä puhuu. Olen itsekin kyllä alkanut mongertaa englantia ihan oudolla tavalla ja välillä oikein havahdun siihen miten puhun. Muutama päivä täällä ja se ihana aksentti on alkanut pikkuhiljaa hiipiä minunkin kielenkantoihin. Ärrät tulee aivan irlantilaisittain, ja jotkut sanat sanotaan ihan toiseen malliin kuin viereisessä Englannissa. Mutta muut tytöt (aupairit) osasivat kertoa, että Dublinista tulevat puhuvat niin sekavaa siansaksaa, ettei sitä tajua muut kuin Dublinilaiset. Se olisi kiva kuulla!
Kaikin puolin on siis elämä kohdillaan, kavereita, ystäviä ja rakkaita vaan ikävä iltaisin. Päivisin on niin paljon tekemistä, ettei kovin montaa ehdi kaivata, mutta illalla voi miettiä sitten kaikkia kerralla. Ai niin ja Äiti, ruoka on hyvää ja kevyttä, toisin kuin pelkäsin. Paljon vihanneksia ja rasvattomia juttuja, joskin Irlannin rastavon tarkoittaa Suomen ei-niin-täysrasvaista...odottelen nyt vaan lenkkareitani, että pääsen lenkkeilemään Charlotten ja Jolien kanssa siellä maisemareitillä.
Tänään käydään illalla Carinan kanssa vielä Tescossa ostamassa muffinitarpeet, carina on nimittäin lähdössä 11 kuukauden oleskelun jälkeen pois ylihuomenna, ja haluaa leipoa vielä jotakin huomiseksi. Minä haluaisin vaan suklaata Suomesta, koska Irlannin suklaa maistuu sokerille, rasvalle ja jauhoille. Tarvitsen Fazeria, kiitos!
Matkustus suureen maailmaan, 13.6.2008 (kirjattu jälkikäteen ajanpuutteen vuoksi)
Koneessa
Irlannin aikaa 14:22
Nöyrä ja notkea, säyrä ja sitkeä, niin Nonna sanoi ennen kun päästi lähtemään. "Vaikka v****tais kuin pientä oravaa, niin et inkkua etkä nurise, vaan olet nöyränä ja teet kaikkesi, ihan kaikkesi perheen eteen! Se antaa sinulle tosi paljon, ja sinähän sen myös tiedostat sitten! Eikä mitään itkien kotiin tulla, itket itkus siellä ja sillä selvä!". Kyllä sitä koneeseen noustessa piti vähän tihrustaa, mutta enemminkin sen takia että on niin hienoa päästä oikeasti Irlantiin.
Tampereen kenttä oli pieni, hikinen ja täynnä isoja ja pieniä irkkuja punasine hiuksineen ja pisamineen. Satuinpa ilmeisen hyvin joukkoon sulautumaan, kun englanniksi suomalaisetkin virkailijat puhuttelivat. Koneessa alkoi sitten tietty kunnon hälinä, kun iso lauma lapsia viiletti pitkin käytävää koneen päästä toiseen kavereita katsomaan ja äänen taso nousi sitä mukaa, miten kovaa äitit huusi lapsia hiljenemään. Naurua ja leikkiä ja lauluakin.
Viereeni sattui oikein nerokas ja mielenkiintoinen vanha herrasmies, joka kiroili kuin Punaparta. Hän oli kai tyhjentänyt kaikki Lohjan kirjakaupat Irlantiin matkustamisesta kertovista kirjoista, koska selaili ainakin tusinaa kirjaa siinä paikallaan ja selitti niistä kaiken minkä kerkesi. Herran vaimo istui ikkunapaikalla ja ihaili maisemia miettien, millä kohdalla sitä oikein oltiin menossa kun oli merta niin pitkälti alla. Pariskunnan piti se tarkistaa tietenkin kartasta, joka löytyi pienimmän kirjasen sivuilta. Oli se mukava pariskunta, Oulusta olivat lähtöisin.
Kone pudottelee pikkuhiljaa korkeutta, lentäjä alkaa puhua särisevään mikkiin ja kertoo Dublinin sään ja kiittää kaikkia Ryan Airin valitsemisesta. Korvat menee lukkoon ja kone kallistelee itsensä oikeaan suuntaan. Kentällä on sitten nelisen tuntia aikaa odottaa.
Tuntuu oudolta, ihan kuin tämäkin olisi vaan normaalipäivä, käväisen vain jossain muualla ja illaksi menen kotiin omaan petiin yöksi, huomenna herään normaalipäivään Oulussa. Jännää.
The plane will now start the landing. Please make sure that you have your seatbelt on, your tables locked on the front seat and your seats are in the upright position. We all wish you a very good day, and hope to see you again!
ps. Dublinin kentällä, Starbucks, 15:57
Tall Caramel Frappuchino with whipped cream. Mikä nautinto.
Irlannin aikaa 14:22
Nöyrä ja notkea, säyrä ja sitkeä, niin Nonna sanoi ennen kun päästi lähtemään. "Vaikka v****tais kuin pientä oravaa, niin et inkkua etkä nurise, vaan olet nöyränä ja teet kaikkesi, ihan kaikkesi perheen eteen! Se antaa sinulle tosi paljon, ja sinähän sen myös tiedostat sitten! Eikä mitään itkien kotiin tulla, itket itkus siellä ja sillä selvä!". Kyllä sitä koneeseen noustessa piti vähän tihrustaa, mutta enemminkin sen takia että on niin hienoa päästä oikeasti Irlantiin.
Tampereen kenttä oli pieni, hikinen ja täynnä isoja ja pieniä irkkuja punasine hiuksineen ja pisamineen. Satuinpa ilmeisen hyvin joukkoon sulautumaan, kun englanniksi suomalaisetkin virkailijat puhuttelivat. Koneessa alkoi sitten tietty kunnon hälinä, kun iso lauma lapsia viiletti pitkin käytävää koneen päästä toiseen kavereita katsomaan ja äänen taso nousi sitä mukaa, miten kovaa äitit huusi lapsia hiljenemään. Naurua ja leikkiä ja lauluakin.
Viereeni sattui oikein nerokas ja mielenkiintoinen vanha herrasmies, joka kiroili kuin Punaparta. Hän oli kai tyhjentänyt kaikki Lohjan kirjakaupat Irlantiin matkustamisesta kertovista kirjoista, koska selaili ainakin tusinaa kirjaa siinä paikallaan ja selitti niistä kaiken minkä kerkesi. Herran vaimo istui ikkunapaikalla ja ihaili maisemia miettien, millä kohdalla sitä oikein oltiin menossa kun oli merta niin pitkälti alla. Pariskunnan piti se tarkistaa tietenkin kartasta, joka löytyi pienimmän kirjasen sivuilta. Oli se mukava pariskunta, Oulusta olivat lähtöisin.
Kone pudottelee pikkuhiljaa korkeutta, lentäjä alkaa puhua särisevään mikkiin ja kertoo Dublinin sään ja kiittää kaikkia Ryan Airin valitsemisesta. Korvat menee lukkoon ja kone kallistelee itsensä oikeaan suuntaan. Kentällä on sitten nelisen tuntia aikaa odottaa.
Tuntuu oudolta, ihan kuin tämäkin olisi vaan normaalipäivä, käväisen vain jossain muualla ja illaksi menen kotiin omaan petiin yöksi, huomenna herään normaalipäivään Oulussa. Jännää.
The plane will now start the landing. Please make sure that you have your seatbelt on, your tables locked on the front seat and your seats are in the upright position. We all wish you a very good day, and hope to see you again!
ps. Dublinin kentällä, Starbucks, 15:57
Tall Caramel Frappuchino with whipped cream. Mikä nautinto.
5. kesäkuuta 2008
Odottelua...
Eight days to go...
Alkaa jo kutista jalkapohjissa, jännähikeä pukkaa, ja ajatus meinaa lennellä ympäriinsä miten sattuu. Aina kun taivaalla lentää lentokone, kipuaa tuonne aivonystyröihin ajatus, että vähän yli viikon päästä olen itsekin RyanAirin penkillä ja luultavasti kyynelsilmin katselen kuinka koto-Suomi katoaa kauas taakse. Meinasi hieman suolaisia pisaroita kohoilla silmiin jo tuossa lauantaina lakkiaisissani kun minulle laulettiin Sininen ja Valkoinen, erityisesti kun äiti liikuttui siinä laulellessaan niin kovasti. Pelonsekaista innostusta, varmaan meidän kaikkien osalta. Mutta innostusta kuitenkin!
Käytiin katsomassa äitin kanssa elokuva nimeltä Ps. I Love You, jossa seikkailtiin myön Irlannin maalaismaisemissa. Elokuva oli nyt muutenkin sellainen, että itku tuli heti ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, mutta sitten alkoi oikein puistattaa kun oli niin hienoa nähdä vähän sitä tulevaa "kotiseutua", niin uskomattoman kaunista maisemaa että huhhuh. Se on jännä juttu, kun olen aina Irlannista tykännyt (ja erityisesti siihen murteeseen ja tempperamenttiin ollut heikkona jo pitkän aikaa), ja silti olen nyt vasta tajunnut miten hienoa sinne on oikeasti päästä, sinne satumaiseen saarivaltioon. Ihan toiseen maahan. Ihan toiseen elämään, jossakin tuolla monen maan takana. Eihän sinne nyt mitään järjetöntä taivallusta tarvitse taittaa, mutta ei sitä ihan noin vaan sinne lennellä ja takaisin tullakaan. Ja voi mikä mahdollisuus! Turistiretket kun ovat yksi niistä asioista, joita kartan kaikin keinoin, niin päästä nyt siihen asian ytimeen heti kertaheitolla. Peri-irlantilaiseen kotiin, jossa se pikkuinen Charlotte-tyttö vääntää varmasti näin parivuotiaanakin jo paksua irlantia. (...saa nähdä sitten mille solmulle kieli on päässyt taittumaan kun takaisin tulen...)
Pakkailu pitäisi jo aloittaa, matkavakuutus pitäisi hommata ja huomenna mennään äitin kanssa matkalaukkuostoksille, sitten minulla on ihka oma MATKALAUKKU! Äiti kertoili ostaneensa heti omien ylioppilasjuhliensa jälkeen lahjarahoillaan itselle oman matkalaukun kun maailma kutsui kovasti (vaikka mitään matkaakaan ei ollut vielä tiedossa), se oli ainakin ollut äitille askel eteenpäin. Minulla askel on pikkuisen suurempi kun menin ja ostin lentoliput ja hankin paikan jossa majailla seuraavan vuoden ajan.
Yritän kokoajan järjestellä itselleni edes pienimuotoisia läksiäisiä. Mutta tuntuu että ne tärkeimmät ja parhaat kaverit ovat niin kiinni pääsykokeissa sun muissa, ettei mistään tule sopimalla mitään. Täytyy vain nähdä sitten kun on aikaa. Olisi kiva vielä kertaalleen grillailla Suomen alkukesässä, käydä vielä uimassa joessa ennen lähtöä, valvoa yksi kesäyö läpeensä. Kun yöt Irlannissa on kuitenkin pimeitä, ja säätiedotus tulevalle vuodelle on aika lupaava: sadetta, harmaata, sumua, sadetta. Vaan se kuuluukin Irlannille, mikäs minä pieni olen surkuttelemaan kun itse sinne haluan! Otetaan nyt vielä aurinkoa kun säät sallii.
Juu-u, viikko vielä. Kourii mahasta ja nauru- ja itkukohtauksia meinaa sadella. Luultavasti vielä pahemmin ensi viikon loppupuolella. Päivitetään siitä sitten lähempänä...
Parhaita kesänalun hetkiä kaikille!
Alkaa jo kutista jalkapohjissa, jännähikeä pukkaa, ja ajatus meinaa lennellä ympäriinsä miten sattuu. Aina kun taivaalla lentää lentokone, kipuaa tuonne aivonystyröihin ajatus, että vähän yli viikon päästä olen itsekin RyanAirin penkillä ja luultavasti kyynelsilmin katselen kuinka koto-Suomi katoaa kauas taakse. Meinasi hieman suolaisia pisaroita kohoilla silmiin jo tuossa lauantaina lakkiaisissani kun minulle laulettiin Sininen ja Valkoinen, erityisesti kun äiti liikuttui siinä laulellessaan niin kovasti. Pelonsekaista innostusta, varmaan meidän kaikkien osalta. Mutta innostusta kuitenkin!
Käytiin katsomassa äitin kanssa elokuva nimeltä Ps. I Love You, jossa seikkailtiin myön Irlannin maalaismaisemissa. Elokuva oli nyt muutenkin sellainen, että itku tuli heti ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, mutta sitten alkoi oikein puistattaa kun oli niin hienoa nähdä vähän sitä tulevaa "kotiseutua", niin uskomattoman kaunista maisemaa että huhhuh. Se on jännä juttu, kun olen aina Irlannista tykännyt (ja erityisesti siihen murteeseen ja tempperamenttiin ollut heikkona jo pitkän aikaa), ja silti olen nyt vasta tajunnut miten hienoa sinne on oikeasti päästä, sinne satumaiseen saarivaltioon. Ihan toiseen maahan. Ihan toiseen elämään, jossakin tuolla monen maan takana. Eihän sinne nyt mitään järjetöntä taivallusta tarvitse taittaa, mutta ei sitä ihan noin vaan sinne lennellä ja takaisin tullakaan. Ja voi mikä mahdollisuus! Turistiretket kun ovat yksi niistä asioista, joita kartan kaikin keinoin, niin päästä nyt siihen asian ytimeen heti kertaheitolla. Peri-irlantilaiseen kotiin, jossa se pikkuinen Charlotte-tyttö vääntää varmasti näin parivuotiaanakin jo paksua irlantia. (...saa nähdä sitten mille solmulle kieli on päässyt taittumaan kun takaisin tulen...)
Pakkailu pitäisi jo aloittaa, matkavakuutus pitäisi hommata ja huomenna mennään äitin kanssa matkalaukkuostoksille, sitten minulla on ihka oma MATKALAUKKU! Äiti kertoili ostaneensa heti omien ylioppilasjuhliensa jälkeen lahjarahoillaan itselle oman matkalaukun kun maailma kutsui kovasti (vaikka mitään matkaakaan ei ollut vielä tiedossa), se oli ainakin ollut äitille askel eteenpäin. Minulla askel on pikkuisen suurempi kun menin ja ostin lentoliput ja hankin paikan jossa majailla seuraavan vuoden ajan.
Yritän kokoajan järjestellä itselleni edes pienimuotoisia läksiäisiä. Mutta tuntuu että ne tärkeimmät ja parhaat kaverit ovat niin kiinni pääsykokeissa sun muissa, ettei mistään tule sopimalla mitään. Täytyy vain nähdä sitten kun on aikaa. Olisi kiva vielä kertaalleen grillailla Suomen alkukesässä, käydä vielä uimassa joessa ennen lähtöä, valvoa yksi kesäyö läpeensä. Kun yöt Irlannissa on kuitenkin pimeitä, ja säätiedotus tulevalle vuodelle on aika lupaava: sadetta, harmaata, sumua, sadetta. Vaan se kuuluukin Irlannille, mikäs minä pieni olen surkuttelemaan kun itse sinne haluan! Otetaan nyt vielä aurinkoa kun säät sallii.
Juu-u, viikko vielä. Kourii mahasta ja nauru- ja itkukohtauksia meinaa sadella. Luultavasti vielä pahemmin ensi viikon loppupuolella. Päivitetään siitä sitten lähempänä...
Parhaita kesänalun hetkiä kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
