Kuten Pink Floyd sanoo, tykkään olla täällä kun voin. Kun on kotiaikaa. Vaan olipa se upeaa silti olla maailmalla.
Huomasin yllättäen tänään etten ole päivittänyt mitään loppumatkan kulusta, koska lähdettyämme Amsterdamista matka menikin kotiin saakka täysin vastoin suunnitelmia, kaikkia suunnitelmia! Lähdetäänpä siis aivan alusta.
Vietettyämme vajaan viikon ihanan hollantilaisen houstimme, Rutgerin kanssa, päätimme jatkaa matkaa kohti Kööpenhaminaa. Ajattelimme parhaan reitin olevan Ranskan kautta, varmaan sieltä menisi suora yöjuna. Jonotettuamme Amsterdamin juna-asemalla puolitoista tuntia kansainvälisten matkojen luukulle meille kerrottiin, että halutessamme kulkea Ranskan kautta joudumme maksamaan matkasta täyden hinnan. Hiton yksityiset rautatiet! No, onneksi virkailija oli avulias ja selvitti meille parhaan reitin mitä kulkea Kööpenhaminaan. Ensimmäisenä etappina Heerlen, josta vajaan kahden tunnin vaihto Duisburgiin, josta Hampuriin ja sieltä lopulta Kööpenhaminaan. Istahdettiin junaan, huokaistiin ja alettiin bongata asemia. Tunnin pitäisi kestää. Jossain välissä tajusimme, että oli kulunut puolitoista tuntia, eikä asemaamme ollut vielä tullut. Ilta alkoi hämärtyä raskaiden sadepilvien ansiosta. Lopulta tuli pysäkki, jolla kaikki ihmiset alkoivat valua ulos junasta. Juna tyhjeni. Katsoimme Hennan kanssa toisiamme, ulos, ovia, ja ryntäsimme ulos junasta. Ulkona kysyimme konnarilta missä on Heerlen ja hän kertoi naurahtaen ohittaneemme sen tunti sitten. Onneksi muutama paikallinen poika osasi neuvoa meidät (hollanniksi) toiselta laiturilta juuri sillä hetkellä lähtevään junaan, ja juoksimme halki aseman. Meidät tähän takapajulaan tuonut juna oli siis aikaisemmin jakautunut kahteen osaan, ja juuri se toinen osa oli mennyt Heerleniin. Kun saavuimme Heerleniin saimme kuulla myöhästyneemme viimeisestä junasta, joka lähti mihinkään siitä pikkukylästä. Olimme jumissa.
Lähdimme vaeltamaan halki pienen ja hieman hassun kylän. Hotellit olivat kiinni. Meidät neuvottiin muutaman korttelin päähän eräälle hotellille, mutta matkalla meidät yllätti kaatosade ja jumituimme hetkeksi ovisyvennykseen syrjäkadulla. Ei auttanut enään muu kuin palata kymmenen metriä taaksepäin ja katsoa osattaisiinko meitä auttaa auki olleessa biljardibaarissa. Tiskin takana tytöt olivat avuliaita ja yksi asiakaskin kaivoi meille puhelinluettelosta kaikkien paikallisten hotellien numerot. Meidät kaikki yllätti kuitenkin se, että niinkin pienessä kylässä oli kaikki hotellit täyteen buukattuna. Oluen verran pohdittuamme Hennan kanssa ongelmaamme meitä auttanut asiakas totesi, ettei voi jättää meitä taivasalle yöksi, ja että hän asuu vartin kävelymatkan päässä. Lähdimme yöpaikan löytymisestä huojentuneina taivaltamaan kohti sen yön suojapaikkaamme. Perillä huomasimme tämän pienen hassun herran olevan oikein tosissaan ufo-tutkija, mikä sai tietenkin hieman mielikuvituksen laukkaamaan, mutta herttainen mies kantoi meille patjat ja toivotti hyvää yötä.
Aamulla jatkoimme matkaa 5:25, ensimmäinen juna Duisburgiin. Lysähdimme penkkeihin puolikuolleina väsymyksestä jännittävän yön takia ja meinasimme nukkua Duisburgin ohi, onneksi kiltti täti huikkasi ovista meille että juna lähtee nyt varikolle, kannattaa herätä. Duisburgissa odottelimme muutaman tunnin junaa, joka saapui lopulta 20 min myöhässä. Jo siinä vaiheessa jännitti hieman, sillä saapuessamme Hampuriin meillä oli alkuperäisen aikataulun mukaan 15 min vaihtoaikaa Kööpenhaminan junaan, mutta eikö saksalaiset junat ole aina säntillisesti aikataulussa? Ei.
Muutamaa pysäkkiä ennen Hampuria olimme menettäneet toivon. Juna oli 45 min aikataulusta myöhässä, olimme jo myöhästyneet Kööpenhaminan junasta. Mutta kai niitä menisi useampiakin? Kyytiin hyppäsi eräältä asemalta raksavaattein somistautunut goljatti, joka yskän kuullessani tarjosi tupakkaa. Hän kysyi mistä olemme, kun puhumme niin kummallisesti ja kertoi matkasuunnitelmamme kuultuaan, että Kööpenhaminan junat oli tälle päivälle siinä, parempi siis löytää hostelli. Juuri kun olimme kiskomassa rinkkoja selkäämme huomasi hän rinkkoihimme teipatut laput "Couch needed!" ja "Host us?", ja tarjoutui antamaan yösijan kotoaan. Päätimme lopulta viettää viimeiset matkapäivät Hampurissa, sillä Kööpenhaminaan pääsyyn olisi mennyt niin monta päivää, ettemme ehtisi enää loppumatkalla levähtämään laisinkaan.
Hamburg ja hamburgilaiset olivat hauska yllätys, kesäisiä ihmisiä, maisemia ja kelejä. Kahden päivän pysähtymisen jälkeen jatkoimme matkaa vihdoin kohti Kööpenhaminaa, joskin vain vaihtaaksemme suoraan Malmön junaan. Ehdin kuitenkin napata pienenä niin rakastamani french hot dogin, paikallisen pikaherkun, mutta se ei ollut ollenkaan niin hyvä kuin olin muistanut. Tanskalainen sinappi on pahaa. Malmön juna kulki vetten päällä keskellä usvaa ja olo oli jo hyvin kotiinpalun tuntuinen. Malmössä ikävä yllätys kohtasi meitä jälleen: olimme suunnitelleet kulkevamme Ruotsin läpi yöjunalla pohjoiseen, josta tulisimme Haaparannan kautta kotiin, MUTTA kaikki yöjunat olivat seuraavalta kahdelta yöltä täynnä. Muutaman tunnin selvittelyn jälkeen päädyimme ratkaisuun: menisimme Tukholmaan yöksi pikkuserkkuni Tinan luokse. Olin viimeksi nähnyt Tinaa seitsemän vuotta sitten! Päästyämme iltamyöhällä Tukholmaan ja löydettyämme Tina ja Tinan koti rysähdimme petiin silmät valmiiksi ummessa ja nukuimme kunnon yön, jotta jaksaisimme seuraavana päivänä risteillä!
Pikavisiitti Tinan luona oli ihana, ja aamulla hyvästelimme haikeasti juostessamme rinkat selässä hyvin jyrkkiä kallioportaita alas kohti satamaa, Tina töihinsä. Laiva odotti meidät kyytiin ja lähti seikkailemaan kohti Suomea. Siinähän kuluikin sitten koko päivä, jota valotti risteilyshoppailu (JUUSTOJA!), a la kartte buffa, todella vanhan ystävän yhtäkkinen kohtaaminen ja hiljainen istuskelu merelle tuijottaen. Siinä Tukholma - Turku -välillä on muuten hurjan kauniita pikkusaaria todella paljon!
Satamaan saavuttuamme vaihdoimme junaan, jonka vaihdoimme Turun juna-asemalla toiseen junaan, josta saimme yöhytin, jonka peteihin painuimme matkustamisesta uskomattoman uupuneina mutta onnellisina ja juna hytkytti meidät ihanaan uneen, josta heräsimme aamulla Oulun ihanalle asemalle. Matkamme oli ohi, mutta muistot siitä kannustavat kokoajan keräämään resursseja uutta matkaa varten mahdollisimman pian. Matkalle jäi monta mahtavaa ystävää, ihanaa kodintuntuista paikkaa ja tolkuttomasti hyviä ja niitä huonojakin kokemuksia, ja kaikki säilyy sydämessä ihan niin pitkään kuin muisti pelaa. Varmaan sittenkin kun vanhuus vie voiton voin matkustella mielessäni halki Saksan sumuniittyjen aikaisessa auringonnousussa ja pulahtaa Italian kuumalta valkoiselta hiemalta suolaisen lämpimään meriveteen.
MATKUSTAKAA, ihmiset!
3. elokuuta 2012
4. heinäkuuta 2012
Matkan suunnittelua
Amsterdam alkaa tuntua jo ihanan kotoisalta, joten meilla alkoi molemmilla aikalailla yhta-aikaa jalka kaivata taas tien paalle. Suunnittelemme siis matkustavamme jo huomenna Koopenhaminaan ihmettelemaan sikalaista kesaa ja etsiskelemaan yopaikkaa ystavallisilta paikallisilta (majoitusta ei siis viela ole loytynyt). Ei kylla huoletakaan, makuupussit mukana ja kylla sielta varmasti joku paikka loytyy, jos ei muuta niin joku tosihalpa motelli! Sitten viikonvaihteessa suunnaksi Pohjois-Ruotsi ja lopulta jotenkin joskus Ouluun.
On toisaalta jotenkin haikeaa tottakai hyvastella tallainen paikka, mutta onneksi nyt tiedan etta tamakin kaupunki ja maa on olemassa ja luultavasti saan palata tanne milloin vaan, tavalla tai toisella. Seuraavaksi voisin siis ihastua Koopenhaminaan ja katsella sieltakin jo vahan seutuja silla silmalla. Veri tuntuisi vetavan maailmalle, mutta silti toisinaan, erityisesti iltaisin meinaa vahan kouraista mahanpohjasta kun kaikki oma on niin kaukana.
Taalla nakee todella paljon enemman eri kulttuureja. Houstimme kertoikin, etta oikeastaan taalla on tarkeampaa osata englantia kuin hollantia, koska ulkomaalaisia on niin paljon ettei koskaan voi olla varma mita kielta toinen puhuu. Han naureskeli keskustelleensa tuntitolkulla englanniksi uuden tuttavuuden kanssa vain huomatakseen lopuksi, etta he ovat molemmat oikeasti hollantilaisia. Toita taalta saisi melko helposti, mutta vuokrat ovat todella korkeita. Riippuen toki alueesta jossa haluaa asua.
Hauska ajatella, enta jos. Naina paivina se on ollut helppoa, kiireettomassa lampimassa saassa puistoja ja kanavanvieria seuraillen. Kaupoista loytyy petollisen paljon kaikkia uusia, upeita, edullisia pakkokokeilla-leivoksia mukaan piknikeille ja saa hellii seka varjossa viihtyvaa etta lampoa kaipaavaa. Ei ihme etta suurin osa Hollantilaisesta taiteesta kantaa taustallaan harmaata taivasta, kokoajan paalla roikkuu pieni sateen tuntu. Lisaksi taalla on niin paljon kivempi luonto ja linnusto (haikaroita on ihana seurata), etta puistikoissa oleskelu on paljon viihtyisampaa kuin Suomessa hyttysten syottina.
No, enikeis. Ilmoitus on kirjailtu couchsurfing.orgiin, yksi hyva juna lahtisi huomenna illalla puoli kahdeksalta ja kylla tassa alkaa olla taas sellainen pieni lahtokutina paalla. Toivotaan etta loytyy uusi housti ajoissa!
Halauksia maailmalta,
Laura
On toisaalta jotenkin haikeaa tottakai hyvastella tallainen paikka, mutta onneksi nyt tiedan etta tamakin kaupunki ja maa on olemassa ja luultavasti saan palata tanne milloin vaan, tavalla tai toisella. Seuraavaksi voisin siis ihastua Koopenhaminaan ja katsella sieltakin jo vahan seutuja silla silmalla. Veri tuntuisi vetavan maailmalle, mutta silti toisinaan, erityisesti iltaisin meinaa vahan kouraista mahanpohjasta kun kaikki oma on niin kaukana.
Taalla nakee todella paljon enemman eri kulttuureja. Houstimme kertoikin, etta oikeastaan taalla on tarkeampaa osata englantia kuin hollantia, koska ulkomaalaisia on niin paljon ettei koskaan voi olla varma mita kielta toinen puhuu. Han naureskeli keskustelleensa tuntitolkulla englanniksi uuden tuttavuuden kanssa vain huomatakseen lopuksi, etta he ovat molemmat oikeasti hollantilaisia. Toita taalta saisi melko helposti, mutta vuokrat ovat todella korkeita. Riippuen toki alueesta jossa haluaa asua.
Hauska ajatella, enta jos. Naina paivina se on ollut helppoa, kiireettomassa lampimassa saassa puistoja ja kanavanvieria seuraillen. Kaupoista loytyy petollisen paljon kaikkia uusia, upeita, edullisia pakkokokeilla-leivoksia mukaan piknikeille ja saa hellii seka varjossa viihtyvaa etta lampoa kaipaavaa. Ei ihme etta suurin osa Hollantilaisesta taiteesta kantaa taustallaan harmaata taivasta, kokoajan paalla roikkuu pieni sateen tuntu. Lisaksi taalla on niin paljon kivempi luonto ja linnusto (haikaroita on ihana seurata), etta puistikoissa oleskelu on paljon viihtyisampaa kuin Suomessa hyttysten syottina.
No, enikeis. Ilmoitus on kirjailtu couchsurfing.orgiin, yksi hyva juna lahtisi huomenna illalla puoli kahdeksalta ja kylla tassa alkaa olla taas sellainen pieni lahtokutina paalla. Toivotaan etta loytyy uusi housti ajoissa!
Halauksia maailmalta,
Laura
1. heinäkuuta 2012
Matkan varrelta.
Nyt on paassyt alkureissu vierahtamaan ilman isompia internetmahdollisuuksia, joten kirjoittelut on tapahtuneet tahan saakka paivakirjaan. Onneksi sentaan sinne, jotta voin paremmin paivittaa tannekin myos menneet tapahtumat!
Lahtekaamme siis liikenteeseen alkureissun paivista.
Lahtomme tapahtui siis viikko sitten sunnuntaina. Hennaa jannitti kovasti lento, joka lopulta taittui ilman sen syvempia ilmakuoppia tai muita mutkia matkassa. Milanossa erehdyimme eksymaan illalliselle riistohintaiseen turistipizzeriaan ja maksettiin puolen litran vesipullosta huikeat 6€. No, hyvien younien jalkeen seikkailtiin tiemme syrjemmalta loytyneeseen ekomarkettiin, ostettiin pullo parin euron viinia (joka osoittautui todella hyvaksi viiniksi) ja muutamia suolapaloja ja etsittiin ensimmainen juna kohti Riminia. Selvisimme perille viiden maissa laskelmieni mukaan kuuden hyvin ystavallisen italialaisen avulla, ja kotona meita odottikin innokas joukko hyvin italialaista perhetta! Asetuimme pikaisesti kodiksi ja illastimme Saran pikkuperheen kanssa herkulliden piadan merkeissa.
Italian aika kului melko nopeaa, kuumat paivat seurasivat toisiaan ja pitivat ylla vasyneen unenomaisuuden. Vasta muutaman paivan oleilun jalkeen sita todella tajusi, etta nythan sita ollaan reissussa! Maailman toisella puolen! Viela Riminin viimeisena paivana kipitin aamusta rannalle aurinkoon ja yritin imaista edes pikkuisen varia tahan kalkkilaivan kapteenin ihoon. Haikeiden hyvastien saattelemana jatimme taakse auringon ja ihmeelliset kauniit ihmiset sita palvomassa, ja suuntasimme nokkamme kohti yli vuorokauden mittaista matkaa kohti Hollantia puukenkineen ja tulppaaneineen.
Vaikka itse olenkin viettanyt 40 tuntia matkalla tullessani takaisin kotiin Irlannista, tuntui matkan taittuminen Italiasta Hollantiin aika pitkalta. Lahdimme Riminista 14:17 junalla ja saavuimme lopulta Amsterdamiin majapaikkaamme 16:55. Ja tottakai matkan aikana olin viela kipeana. Olin heti Italiassa sairastunut ihmeelliseen aanen pois menemis kurkkutautiin ja karsin edelleen siita koko matkan pahan yskan maustamana. Matkamme kulki siis seuraavasti: Rimini - Milano - Udine - Munchen - Dusseldorf - Amsterdam. Suunnitelma muuttui monta kertaa matkan varrella kun jotkut junat maksoikin maltaita ja toiset eivat kulkeneet oletetusti, mutta jokainen muutos oli askel parempaan suuntaan. Lopulta olimme perilla vasyneina mutta onnellisina siita, etta matka taittui paljon oletettua nopeammin ja halvemmin! Lisaksi majoittajamme Amsterdamissa lupasi heti kattelyssa etta saamme majailla hanen luona niin pitkaan kuin vain viihdymme :)
Houstimme Rutger alias Woody (helpompi lausua, todellakin) tuli siis noutamaan meidat asemalta ja opasti kotiinsa, ja sitten melkein heti lahti vanhempiensa luokse yhdeksi yoksi. Rutger asuu opiskelija-asuntolassa, opiskelee yliopistossa fysiikkaa ja on pikkuveljeni Juhon ikainen ja nakoinen. Todella mukava tyyppi, ystavallinen ja hauska. No, ensimmaisena iltana Henna paatti jaada nukkumaan, mutta minulla riitti kumma kylla viela virtaa matkankin jalkeen. Ehka sen teki ihana aurinko, joka lammitti koko kaunista kaupunkia ja sai ihmiset hymyilemaan, ehka olin vain ylivasynyt. Kaupungilla kiertelin ja kummastelin hetken maisemia ja ihmisia, mutta edelleen vaivaavan yskan takia seikkailin muutamia kiertoreitteja kotiin ja nukuimme oikein makeasti reissun ensimmaisessa hyvassa sangyssa! Levitettava sohva, hieman kova paaty, mutta parempi kuin Italian kivisangyt. En kuitenkaan valita, sanky kuin sanky on ihana asia jos majoitus on ilmainen!
Eilen valmistimme houstillemme paivallisen valmiiksi, soimme yhdessa hyvalla ruokahalulla ja lahdimme porukalla kavelylle Amsterdamin lauantai-iltaan. Mukavia ihmisia ja paljon kaikkea uutta, kaunista arkkitehtuuria ja paljon puistikkoja. Tanaan etsimme Hennan kanssa nettikahvilan, ja tassa sita ollaan. Loppumatkaa emme ole viela suuremmin suunnitelleet, paatimme pitaa tilanteen auki jotta voimme menna fiiliksen mukaan. Tanska odottaa viela, ja sen jalkeen matka lapi Ruotsin.
Voisin koettaa kirjoitella taalta kasin useammin, kun kaupungissa on helppo kulkea julkisilla ratikoilla ja metroilla joita kulkee kokoajan. Toivon Suomeen ihania keleja ja kesaista meininkia, taalla sita ainakin on, vaikka valilla sataakin!
Pusuja,
Laura
Lahtekaamme siis liikenteeseen alkureissun paivista.
Lahtomme tapahtui siis viikko sitten sunnuntaina. Hennaa jannitti kovasti lento, joka lopulta taittui ilman sen syvempia ilmakuoppia tai muita mutkia matkassa. Milanossa erehdyimme eksymaan illalliselle riistohintaiseen turistipizzeriaan ja maksettiin puolen litran vesipullosta huikeat 6€. No, hyvien younien jalkeen seikkailtiin tiemme syrjemmalta loytyneeseen ekomarkettiin, ostettiin pullo parin euron viinia (joka osoittautui todella hyvaksi viiniksi) ja muutamia suolapaloja ja etsittiin ensimmainen juna kohti Riminia. Selvisimme perille viiden maissa laskelmieni mukaan kuuden hyvin ystavallisen italialaisen avulla, ja kotona meita odottikin innokas joukko hyvin italialaista perhetta! Asetuimme pikaisesti kodiksi ja illastimme Saran pikkuperheen kanssa herkulliden piadan merkeissa.
Italian aika kului melko nopeaa, kuumat paivat seurasivat toisiaan ja pitivat ylla vasyneen unenomaisuuden. Vasta muutaman paivan oleilun jalkeen sita todella tajusi, etta nythan sita ollaan reissussa! Maailman toisella puolen! Viela Riminin viimeisena paivana kipitin aamusta rannalle aurinkoon ja yritin imaista edes pikkuisen varia tahan kalkkilaivan kapteenin ihoon. Haikeiden hyvastien saattelemana jatimme taakse auringon ja ihmeelliset kauniit ihmiset sita palvomassa, ja suuntasimme nokkamme kohti yli vuorokauden mittaista matkaa kohti Hollantia puukenkineen ja tulppaaneineen.
Vaikka itse olenkin viettanyt 40 tuntia matkalla tullessani takaisin kotiin Irlannista, tuntui matkan taittuminen Italiasta Hollantiin aika pitkalta. Lahdimme Riminista 14:17 junalla ja saavuimme lopulta Amsterdamiin majapaikkaamme 16:55. Ja tottakai matkan aikana olin viela kipeana. Olin heti Italiassa sairastunut ihmeelliseen aanen pois menemis kurkkutautiin ja karsin edelleen siita koko matkan pahan yskan maustamana. Matkamme kulki siis seuraavasti: Rimini - Milano - Udine - Munchen - Dusseldorf - Amsterdam. Suunnitelma muuttui monta kertaa matkan varrella kun jotkut junat maksoikin maltaita ja toiset eivat kulkeneet oletetusti, mutta jokainen muutos oli askel parempaan suuntaan. Lopulta olimme perilla vasyneina mutta onnellisina siita, etta matka taittui paljon oletettua nopeammin ja halvemmin! Lisaksi majoittajamme Amsterdamissa lupasi heti kattelyssa etta saamme majailla hanen luona niin pitkaan kuin vain viihdymme :)
Houstimme Rutger alias Woody (helpompi lausua, todellakin) tuli siis noutamaan meidat asemalta ja opasti kotiinsa, ja sitten melkein heti lahti vanhempiensa luokse yhdeksi yoksi. Rutger asuu opiskelija-asuntolassa, opiskelee yliopistossa fysiikkaa ja on pikkuveljeni Juhon ikainen ja nakoinen. Todella mukava tyyppi, ystavallinen ja hauska. No, ensimmaisena iltana Henna paatti jaada nukkumaan, mutta minulla riitti kumma kylla viela virtaa matkankin jalkeen. Ehka sen teki ihana aurinko, joka lammitti koko kaunista kaupunkia ja sai ihmiset hymyilemaan, ehka olin vain ylivasynyt. Kaupungilla kiertelin ja kummastelin hetken maisemia ja ihmisia, mutta edelleen vaivaavan yskan takia seikkailin muutamia kiertoreitteja kotiin ja nukuimme oikein makeasti reissun ensimmaisessa hyvassa sangyssa! Levitettava sohva, hieman kova paaty, mutta parempi kuin Italian kivisangyt. En kuitenkaan valita, sanky kuin sanky on ihana asia jos majoitus on ilmainen!
Eilen valmistimme houstillemme paivallisen valmiiksi, soimme yhdessa hyvalla ruokahalulla ja lahdimme porukalla kavelylle Amsterdamin lauantai-iltaan. Mukavia ihmisia ja paljon kaikkea uutta, kaunista arkkitehtuuria ja paljon puistikkoja. Tanaan etsimme Hennan kanssa nettikahvilan, ja tassa sita ollaan. Loppumatkaa emme ole viela suuremmin suunnitelleet, paatimme pitaa tilanteen auki jotta voimme menna fiiliksen mukaan. Tanska odottaa viela, ja sen jalkeen matka lapi Ruotsin.
Voisin koettaa kirjoitella taalta kasin useammin, kun kaupungissa on helppo kulkea julkisilla ratikoilla ja metroilla joita kulkee kokoajan. Toivon Suomeen ihania keleja ja kesaista meininkia, taalla sita ainakin on, vaikka valilla sataakin!
Pusuja,
Laura
18. kesäkuuta 2012
Pikkupirpanan paluu
Palasin pitkän tovin jälkeen joskus kauan sitten aloittamani blogin riveille, kun uusi iso maailma odottaa jälleen. Vuosien varrelle on mahtunut kyllä maailmaa, läheltä ja kaukaa. Vaan nyt on edessä sellainen reissu, että vaikka minä olisin itse ainoa ihminen joka näitä tekstejä lukee, olen vahvasti sitä mieltä, että tämä reissu on dokumentoitava bittiavaruuteen sille tarkoitetulle sivulle.
Edessä on ihmeellinen inter rail. Se, jonka niin moni on jo taittanut ja omanlaisekseen muotoillut, ja tullut takaisin kotiin satoja kokemuksia rikkaampana, osa ruskeampana, ja lompakko yleensä hieman hoikempana. Tammikuussa teimme ystäväni Hennan kanssa päätöksen hankkia lennot Milanoon ja aloittaa sieltä 24.6. meidän 16 päiväisen reilireissun. Kevääseen on mahtunut monta suunnitteluiltaa viinilasillisen ääressä, kuukausia ja lopulta päiviä on laskettu tarkasti (kuten myös reissukassaa). Mutta silti vasta tänään aamulla pyöräillessäni töihin aamusateisen Puolivälinkankaan läpi tajusin, että tasan viikko siitä hetkestä eteenpäin ja alla on kuuma Italia ja sen ihmeet.
Valoittaakseni hieman mitä tuleman pitää: sunnuntaina 24.6. suuntaamme (lentokoneen) nokan kohti Milanoa, jossa vietämme reissun ainoan hotelliyön. Maanantaina puksutamme Riminiin, jossa majoitumme Saponin (isoäitini miehen) residenssissä. Italian auringon haikeasti hyvästelemme 28. kesäkuuta, kun ensimmäinen pitkä junamatka lähtee taittumaan läpi Keskimaa...Keskieuroopan, määränpäänä tulppaanien, tuulimyllyjen ja puukenkien kansoittama Hollanti. Onneksemme maailmassa on reissaushenkisiä ihmisiä roppakaupalla, jotenka mahtava couchsurfing.org on suonut meille mahdollisuuden tavata paikallisia ihmisiä ja siten nähdä seutuja paikallisten silmin. Amsterdamin ystävillemme vilkuttelemme junan ikkunasta heipat kun suuntaamme loppuajaksi vielä tarkistelemaan onko Kööpenhamina enää kuten ennen. Sieltä emme vielä ole majoitusta löytäneet, mutta onneksi lyhyellä varoitusajalla sohvasurffailu toimiikin paremmin! Ja makuupussit mukana, oikealla asenteella uskon sopivan nukkupaikan löytyvän mistä vaan. Kun Köpiksen strøgetit on tallattu puhki, hyppäämme uppeluksiin junanraiteitten kulkiessa meren ali Ruotsiin (toivottavasti Itämeren tuntematon uponnut esine ei päätä ruveta toimiin juuri silloin), ja Ruotsin läpäisemme päivässä päästäksemme Haaparannan kautta vihdoin kotiin.
Kuusitoista päivää ihmisen elämästä, ja miten paljon niin lyhyeen aikaan mahtuukaan mahtavuutta. Olen tänään pakannut rinkan lähes lähtövalmiuteen ja huomannut että osaan sittenkin pakata niukasti, selvitellyt loput tarpeelliset lähtövalmistelut ja hätyytellyt perhosparvea vatsanpohjasta. Tämä viikko on niin täynnä puuhailua, että viikonloppu tulee varmasti salakavalan nopeaa ja se on menoa sitten.
Tässä siis pieni esipuhe, joka saa jatkoa aina kun löytyy nettikahvila tai majapaikan tarjoajan nöretysnurkka. Kommentoimalla saa kerrottua terveisiä, annettua vinkkejä paikoista joissa kannattaa vierailla ja moitittua kirjoitusvirheistä.
Let's travellataan!
Edessä on ihmeellinen inter rail. Se, jonka niin moni on jo taittanut ja omanlaisekseen muotoillut, ja tullut takaisin kotiin satoja kokemuksia rikkaampana, osa ruskeampana, ja lompakko yleensä hieman hoikempana. Tammikuussa teimme ystäväni Hennan kanssa päätöksen hankkia lennot Milanoon ja aloittaa sieltä 24.6. meidän 16 päiväisen reilireissun. Kevääseen on mahtunut monta suunnitteluiltaa viinilasillisen ääressä, kuukausia ja lopulta päiviä on laskettu tarkasti (kuten myös reissukassaa). Mutta silti vasta tänään aamulla pyöräillessäni töihin aamusateisen Puolivälinkankaan läpi tajusin, että tasan viikko siitä hetkestä eteenpäin ja alla on kuuma Italia ja sen ihmeet.
Valoittaakseni hieman mitä tuleman pitää: sunnuntaina 24.6. suuntaamme (lentokoneen) nokan kohti Milanoa, jossa vietämme reissun ainoan hotelliyön. Maanantaina puksutamme Riminiin, jossa majoitumme Saponin (isoäitini miehen) residenssissä. Italian auringon haikeasti hyvästelemme 28. kesäkuuta, kun ensimmäinen pitkä junamatka lähtee taittumaan läpi Keskimaa...Keskieuroopan, määränpäänä tulppaanien, tuulimyllyjen ja puukenkien kansoittama Hollanti. Onneksemme maailmassa on reissaushenkisiä ihmisiä roppakaupalla, jotenka mahtava couchsurfing.org on suonut meille mahdollisuuden tavata paikallisia ihmisiä ja siten nähdä seutuja paikallisten silmin. Amsterdamin ystävillemme vilkuttelemme junan ikkunasta heipat kun suuntaamme loppuajaksi vielä tarkistelemaan onko Kööpenhamina enää kuten ennen. Sieltä emme vielä ole majoitusta löytäneet, mutta onneksi lyhyellä varoitusajalla sohvasurffailu toimiikin paremmin! Ja makuupussit mukana, oikealla asenteella uskon sopivan nukkupaikan löytyvän mistä vaan. Kun Köpiksen strøgetit on tallattu puhki, hyppäämme uppeluksiin junanraiteitten kulkiessa meren ali Ruotsiin (toivottavasti Itämeren tuntematon uponnut esine ei päätä ruveta toimiin juuri silloin), ja Ruotsin läpäisemme päivässä päästäksemme Haaparannan kautta vihdoin kotiin.
Kuusitoista päivää ihmisen elämästä, ja miten paljon niin lyhyeen aikaan mahtuukaan mahtavuutta. Olen tänään pakannut rinkan lähes lähtövalmiuteen ja huomannut että osaan sittenkin pakata niukasti, selvitellyt loput tarpeelliset lähtövalmistelut ja hätyytellyt perhosparvea vatsanpohjasta. Tämä viikko on niin täynnä puuhailua, että viikonloppu tulee varmasti salakavalan nopeaa ja se on menoa sitten.
Tässä siis pieni esipuhe, joka saa jatkoa aina kun löytyy nettikahvila tai majapaikan tarjoajan nöretysnurkka. Kommentoimalla saa kerrottua terveisiä, annettua vinkkejä paikoista joissa kannattaa vierailla ja moitittua kirjoitusvirheistä.
Let's travellataan!
27. elokuuta 2008
Pitäähän tämä kotitilannekin päivittää...
Kotona siis ollaan. Kolme viikkoa takana ja tuntuu kuin en olisi missään poissa ollutkaan. olen todella onnellinen että palasin kotiseuduille, koska tajusin vasta täällä miten hankala minulla oli Irlannissa olla. Ja vaikka heti kotiutuessa kasvoja vastaan pyyhkäisi kauheimpia uutisia mitä voi kuulla, olen asettunut tänne ihan normaalisti ja ollut mukavaa nähdä kaikkia rakkaita.
Kun juna jätti 4. päivä Oulun asemalle, oli minulla lähelle 40 tuntia matkustamista takana ja suunnilleen viitisen tuntia unta yhteen laskettuna. Matka sujui kaikenlaisten kommellusten kera: ensin odottelin Corkin päässä lähtöasemalla lentoani parisen tuntia, sitten saavuttuani Dublinin kentälle tajusin, etten voi chekata itseäni ja laukkuani seuraavalle lennolle kuin vasta kymmenen tunnin päästä, kahdeksalta aamulla. No, rullailin siinä laukkujeni kanssa ympäri kahviloita ja ravintoloita ja etsiskelin samalla paikkaa jossa saisin unta. Muutama mukava nojatuoli tuli kokeiltua, mutta vasta neljän aikaan aamulla sain unta kovalla ja kylmällä lattialla kentän eräässä nurkassa. Nurkka oli monen muunkin väsyneen matkustajan yöpaikkana, ja siellä tuntui turvalliselle. Nukuin onnellisesti muutaman tunnin, ja sitten tuli vartija ilmoittamaan että nyt ei enää saa nukkua kentällä. Mietin pitkään että mitä ihmettä, miksei saa nukkua? Jos joku on tosi väsynyt ja nukahtaa vahingossa, niin tullaanko sekin koputtelemaan hereille? No, sitten pyörin vielä pari tuntia ympyrää, onneksi oli läppäri mukana ja pistokkeitakin asemalla, niin sain katseltua elokuvia aamulla.
Kun vihdoin sain itseni terminaalialueelle, kiertelin rahatonna kauppoja ja haaveilin kaikista ihanista vaatteista ja tavaroista mitä sieltä löytyi. Halpoja koruja, liköörejä, karkkeja...mutta rahat oli ehdottoman finito, koska sain normaalia pienemmän palkan kahdelta viimeiseltä viikolta. Perheen äiti oli pitänyt yhden vapaapäivän molemmilla viikoilla ja peri siitä hyvästä 30% molempien viikkojen palkastani. Hieman epäreilua minun mielestä kun palkka oli muutenkin aika minimaalinen. Joka tapauksessa löysin sitten tieni lopulta sinne oikealle portille, ja aloin odotella lennon lähtöä. Kello lähestyi yhtätoista - joka oli lennon lähtöaika - ja aloin miettiä että miksei meitä päästetä edes sisälle koneeseen. Juuri sillä hetkellä kaiuttimista kuulutettiin, että lentokone ei ole vielä edes saapunut. Alkoi jännittää. Minulla oli Köpenhaminassa vaihto toiselle lennolle ja aikaa muutenkin niukasti. 10.55 lentokone saapui vihdoin ja alkoi tyhjentämään edellisiä matkustajia. 11:05 konetta alettiin tarkistamaan. 11:15 meitä alettiin päästää sisään. 11:25 kapteeni ilmoitti ettemme pääse lähtemään vielä ainakaan puoleen tuntiin koska sää on niin huono. 11:58 kone nytkähti vihdoin liikkeelle. Arvatenkin minä sitten kiukusta kiehuen pureskelin kieltäni koko matkan, ja Köpenhaminaan saavuttuamme kapteeni kuulutti että Helsingin jatkolennolle tahtoneen eivät ehtineet koneeseensa. Uudet lennot järjestetään kentällä.
Köpiksessä oli tosi ilkeitä virkailijoita. Ne ei välittäneet ollenkaan minun ahdingosta, kiukkuilivat vain eivätkä antaneet nälkäiselle edes ruokalippuja, kun seuraavan lennon odotusaika oli päälle kolme tuntia ja minä rahaton! Onneksi oli ihana iskä, joka laittoi rahaa ja sain ison ja kalliin lentokenttäsämpylän. Lento lähti ajallaan, monen tunnin odotuksen ja väsymyksen päälle.
Kun kone leijaili Helsingin yllä ja näin ihanat metsäiset ja saariset Etelä-Suomen maisemat, iski pikkuinen itku silmiin. Suomi oli todella, todella kaunis. Ulkona tuoksui ihanalle, loppukesälle, ja oli helpompi hengittää. Hymyilin vaan kuin mielipuoli ja teki mieli tanssahdella laukun kanssa bussiin. Helsingissä ehdin sitten viettää pari tuntia ja nähdä hyvää ystävääni ennen kuin juna lähti viemään kohti Oulua. Yritin taas nukkua, yritin kovasti, muttei tuntunut uni tulevan. Vasta aamulla kun heräsin puhelimen soittoääneen tajusin, että vihdoin oli tainnut uni tulla edes hetkeksi.
Äiti ja isä tulivat vastaan asemalle. Heillä oli kylläkin erittäin surullisia ja sydäntäraastavia uutisia: tätini, erittäin rakas kummitätini oli kuollut edeltävällä viikolla. Kaiken sen väsymyksen ja uupumisen, ja toisaalta Suomessa olon tuoman helpotuksen keskellä en osannut kuin pistää polvilleni siihen aseman laiturille ja itkeä. Eihän sitä voi tajuta, olin vaan ihan hämmentynyt. En kyllä vieläkään ole oikein tajunnut, ainoa tajuamisen hetki taisi olla silloin asemalla ja hautajaisissa, mutta muutoin mietin vain että kohta pääsen taas Pirkkoa katsomaa. Ei siellä enää ole tätiä, taiteilukaveria, sellaista tietynlaista sielunystävää. Aina ollaan ymmärretty toisiamme. Ikävä on, vaikkei sitä huomaa kun ei ymmärrä koko asiaa vieläkään.
No, joka tapauksessa, olen turvallisesti kotona, olen nähnyt kavereita paljon ja tällä hetkellä etsin töitä ja asuntoa Oulusta. Minulla on hyvä olo, erityisesti kun olen alkanut atkinsin dieetille ja paino tippuu hyvä vauhtia, pääsee eroon vuosia rassanneista liikakiloista! Juoksu maistuu (tänäänkin kävin jo lenkillä aamupäivällä) ja energiaa riittää.
Pitkää kirjoitusta taas, olisi pitänyt kirjoittaa heti ensimmäisenä viikonloppuna, mutta oli niin paljon kaikkea mielessä. Ja tähän päivään asti olen ollut liikkeessä kokoajan, joten nyt vasta tuli kirjoiteltua. Suunnitelmissa on matkustella heti kun saa taas kerättyä rahaa kunnon reissuun, viikko jossakin etelämpänä. Kreikka ja Italia kiehtoo. Viimeistään silloin tulee sitten uutta tekstiä, mutta sitähän ei koskaan tiedä milloin ehdin taas matkan päälle!
Kiitos kaikille jotka kirjoittelivat minulle Irlantiin rohkaisevia viestejä, apu tuli tarpeeseen ja paransi aina mieltä!
Kun juna jätti 4. päivä Oulun asemalle, oli minulla lähelle 40 tuntia matkustamista takana ja suunnilleen viitisen tuntia unta yhteen laskettuna. Matka sujui kaikenlaisten kommellusten kera: ensin odottelin Corkin päässä lähtöasemalla lentoani parisen tuntia, sitten saavuttuani Dublinin kentälle tajusin, etten voi chekata itseäni ja laukkuani seuraavalle lennolle kuin vasta kymmenen tunnin päästä, kahdeksalta aamulla. No, rullailin siinä laukkujeni kanssa ympäri kahviloita ja ravintoloita ja etsiskelin samalla paikkaa jossa saisin unta. Muutama mukava nojatuoli tuli kokeiltua, mutta vasta neljän aikaan aamulla sain unta kovalla ja kylmällä lattialla kentän eräässä nurkassa. Nurkka oli monen muunkin väsyneen matkustajan yöpaikkana, ja siellä tuntui turvalliselle. Nukuin onnellisesti muutaman tunnin, ja sitten tuli vartija ilmoittamaan että nyt ei enää saa nukkua kentällä. Mietin pitkään että mitä ihmettä, miksei saa nukkua? Jos joku on tosi väsynyt ja nukahtaa vahingossa, niin tullaanko sekin koputtelemaan hereille? No, sitten pyörin vielä pari tuntia ympyrää, onneksi oli läppäri mukana ja pistokkeitakin asemalla, niin sain katseltua elokuvia aamulla.
Kun vihdoin sain itseni terminaalialueelle, kiertelin rahatonna kauppoja ja haaveilin kaikista ihanista vaatteista ja tavaroista mitä sieltä löytyi. Halpoja koruja, liköörejä, karkkeja...mutta rahat oli ehdottoman finito, koska sain normaalia pienemmän palkan kahdelta viimeiseltä viikolta. Perheen äiti oli pitänyt yhden vapaapäivän molemmilla viikoilla ja peri siitä hyvästä 30% molempien viikkojen palkastani. Hieman epäreilua minun mielestä kun palkka oli muutenkin aika minimaalinen. Joka tapauksessa löysin sitten tieni lopulta sinne oikealle portille, ja aloin odotella lennon lähtöä. Kello lähestyi yhtätoista - joka oli lennon lähtöaika - ja aloin miettiä että miksei meitä päästetä edes sisälle koneeseen. Juuri sillä hetkellä kaiuttimista kuulutettiin, että lentokone ei ole vielä edes saapunut. Alkoi jännittää. Minulla oli Köpenhaminassa vaihto toiselle lennolle ja aikaa muutenkin niukasti. 10.55 lentokone saapui vihdoin ja alkoi tyhjentämään edellisiä matkustajia. 11:05 konetta alettiin tarkistamaan. 11:15 meitä alettiin päästää sisään. 11:25 kapteeni ilmoitti ettemme pääse lähtemään vielä ainakaan puoleen tuntiin koska sää on niin huono. 11:58 kone nytkähti vihdoin liikkeelle. Arvatenkin minä sitten kiukusta kiehuen pureskelin kieltäni koko matkan, ja Köpenhaminaan saavuttuamme kapteeni kuulutti että Helsingin jatkolennolle tahtoneen eivät ehtineet koneeseensa. Uudet lennot järjestetään kentällä.
Köpiksessä oli tosi ilkeitä virkailijoita. Ne ei välittäneet ollenkaan minun ahdingosta, kiukkuilivat vain eivätkä antaneet nälkäiselle edes ruokalippuja, kun seuraavan lennon odotusaika oli päälle kolme tuntia ja minä rahaton! Onneksi oli ihana iskä, joka laittoi rahaa ja sain ison ja kalliin lentokenttäsämpylän. Lento lähti ajallaan, monen tunnin odotuksen ja väsymyksen päälle.
Kun kone leijaili Helsingin yllä ja näin ihanat metsäiset ja saariset Etelä-Suomen maisemat, iski pikkuinen itku silmiin. Suomi oli todella, todella kaunis. Ulkona tuoksui ihanalle, loppukesälle, ja oli helpompi hengittää. Hymyilin vaan kuin mielipuoli ja teki mieli tanssahdella laukun kanssa bussiin. Helsingissä ehdin sitten viettää pari tuntia ja nähdä hyvää ystävääni ennen kuin juna lähti viemään kohti Oulua. Yritin taas nukkua, yritin kovasti, muttei tuntunut uni tulevan. Vasta aamulla kun heräsin puhelimen soittoääneen tajusin, että vihdoin oli tainnut uni tulla edes hetkeksi.
Äiti ja isä tulivat vastaan asemalle. Heillä oli kylläkin erittäin surullisia ja sydäntäraastavia uutisia: tätini, erittäin rakas kummitätini oli kuollut edeltävällä viikolla. Kaiken sen väsymyksen ja uupumisen, ja toisaalta Suomessa olon tuoman helpotuksen keskellä en osannut kuin pistää polvilleni siihen aseman laiturille ja itkeä. Eihän sitä voi tajuta, olin vaan ihan hämmentynyt. En kyllä vieläkään ole oikein tajunnut, ainoa tajuamisen hetki taisi olla silloin asemalla ja hautajaisissa, mutta muutoin mietin vain että kohta pääsen taas Pirkkoa katsomaa. Ei siellä enää ole tätiä, taiteilukaveria, sellaista tietynlaista sielunystävää. Aina ollaan ymmärretty toisiamme. Ikävä on, vaikkei sitä huomaa kun ei ymmärrä koko asiaa vieläkään.
No, joka tapauksessa, olen turvallisesti kotona, olen nähnyt kavereita paljon ja tällä hetkellä etsin töitä ja asuntoa Oulusta. Minulla on hyvä olo, erityisesti kun olen alkanut atkinsin dieetille ja paino tippuu hyvä vauhtia, pääsee eroon vuosia rassanneista liikakiloista! Juoksu maistuu (tänäänkin kävin jo lenkillä aamupäivällä) ja energiaa riittää.
Pitkää kirjoitusta taas, olisi pitänyt kirjoittaa heti ensimmäisenä viikonloppuna, mutta oli niin paljon kaikkea mielessä. Ja tähän päivään asti olen ollut liikkeessä kokoajan, joten nyt vasta tuli kirjoiteltua. Suunnitelmissa on matkustella heti kun saa taas kerättyä rahaa kunnon reissuun, viikko jossakin etelämpänä. Kreikka ja Italia kiehtoo. Viimeistään silloin tulee sitten uutta tekstiä, mutta sitähän ei koskaan tiedä milloin ehdin taas matkan päälle!
Kiitos kaikille jotka kirjoittelivat minulle Irlantiin rohkaisevia viestejä, apu tuli tarpeeseen ja paransi aina mieltä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
