Home, home again...

Kuten Pink Floyd sanoo, tykkään olla täällä kun voin. Kun on kotiaikaa. Vaan olipa se upeaa silti olla maailmalla.

Huomasin yllättäen tänään etten ole päivittänyt mitään loppumatkan kulusta, koska lähdettyämme Amsterdamista matka menikin kotiin saakka täysin vastoin suunnitelmia, kaikkia suunnitelmia! Lähdetäänpä siis aivan alusta.

Vietettyämme vajaan viikon ihanan hollantilaisen houstimme, Rutgerin kanssa, päätimme jatkaa matkaa kohti Kööpenhaminaa. Ajattelimme parhaan reitin olevan Ranskan kautta, varmaan sieltä menisi suora yöjuna. Jonotettuamme Amsterdamin juna-asemalla puolitoista tuntia kansainvälisten matkojen luukulle meille kerrottiin, että halutessamme kulkea Ranskan kautta joudumme maksamaan matkasta täyden hinnan. Hiton yksityiset rautatiet! No, onneksi virkailija oli avulias ja selvitti meille parhaan reitin mitä kulkea Kööpenhaminaan. Ensimmäisenä etappina Heerlen, josta vajaan kahden tunnin vaihto Duisburgiin, josta Hampuriin ja sieltä lopulta Kööpenhaminaan. Istahdettiin junaan, huokaistiin ja alettiin bongata asemia. Tunnin pitäisi kestää. Jossain välissä tajusimme, että oli kulunut puolitoista tuntia, eikä asemaamme ollut vielä tullut. Ilta alkoi hämärtyä raskaiden sadepilvien ansiosta. Lopulta tuli pysäkki, jolla kaikki ihmiset alkoivat valua ulos junasta. Juna tyhjeni. Katsoimme Hennan kanssa toisiamme, ulos, ovia, ja ryntäsimme ulos junasta. Ulkona kysyimme konnarilta missä on Heerlen ja hän kertoi naurahtaen ohittaneemme sen tunti sitten. Onneksi muutama paikallinen poika osasi neuvoa meidät (hollanniksi) toiselta laiturilta juuri sillä hetkellä lähtevään junaan, ja juoksimme halki aseman. Meidät tähän takapajulaan tuonut juna oli siis aikaisemmin jakautunut kahteen osaan, ja juuri se toinen osa oli mennyt Heerleniin. Kun saavuimme Heerleniin saimme kuulla myöhästyneemme viimeisestä junasta, joka lähti mihinkään siitä pikkukylästä. Olimme jumissa.

Lähdimme vaeltamaan halki pienen ja hieman hassun kylän. Hotellit olivat kiinni. Meidät neuvottiin muutaman korttelin päähän eräälle hotellille, mutta matkalla meidät yllätti kaatosade ja jumituimme hetkeksi ovisyvennykseen syrjäkadulla. Ei auttanut enään muu kuin palata kymmenen metriä taaksepäin ja katsoa osattaisiinko meitä auttaa auki olleessa biljardibaarissa. Tiskin takana tytöt olivat avuliaita ja yksi asiakaskin kaivoi meille puhelinluettelosta kaikkien paikallisten hotellien numerot. Meidät kaikki yllätti kuitenkin se, että niinkin pienessä kylässä oli kaikki hotellit täyteen buukattuna. Oluen verran pohdittuamme Hennan kanssa ongelmaamme meitä auttanut asiakas totesi, ettei voi jättää meitä taivasalle yöksi, ja että hän asuu vartin kävelymatkan päässä. Lähdimme yöpaikan löytymisestä huojentuneina taivaltamaan kohti sen yön suojapaikkaamme. Perillä huomasimme tämän pienen hassun herran olevan oikein tosissaan ufo-tutkija, mikä sai tietenkin hieman mielikuvituksen laukkaamaan, mutta herttainen mies kantoi meille patjat ja toivotti hyvää yötä.

Aamulla jatkoimme matkaa 5:25, ensimmäinen juna Duisburgiin. Lysähdimme penkkeihin puolikuolleina väsymyksestä jännittävän yön takia ja meinasimme nukkua Duisburgin ohi, onneksi kiltti täti huikkasi ovista meille että juna lähtee nyt varikolle, kannattaa herätä. Duisburgissa odottelimme muutaman tunnin junaa, joka saapui lopulta 20 min myöhässä. Jo siinä vaiheessa jännitti hieman, sillä saapuessamme Hampuriin meillä oli alkuperäisen aikataulun mukaan 15 min vaihtoaikaa Kööpenhaminan junaan, mutta eikö saksalaiset junat ole aina säntillisesti aikataulussa? Ei.

Muutamaa pysäkkiä ennen Hampuria olimme menettäneet toivon. Juna oli 45 min aikataulusta myöhässä, olimme jo myöhästyneet Kööpenhaminan junasta. Mutta kai niitä menisi useampiakin? Kyytiin hyppäsi eräältä asemalta raksavaattein somistautunut goljatti, joka yskän kuullessani tarjosi tupakkaa. Hän kysyi mistä olemme, kun puhumme niin kummallisesti ja kertoi matkasuunnitelmamme kuultuaan, että Kööpenhaminan junat oli tälle päivälle siinä, parempi siis löytää hostelli. Juuri kun olimme kiskomassa rinkkoja selkäämme huomasi hän rinkkoihimme teipatut laput "Couch needed!" ja "Host us?", ja tarjoutui antamaan yösijan kotoaan. Päätimme lopulta viettää viimeiset matkapäivät Hampurissa, sillä Kööpenhaminaan pääsyyn olisi mennyt niin monta päivää, ettemme ehtisi enää loppumatkalla levähtämään laisinkaan.

Hamburg ja hamburgilaiset olivat hauska yllätys, kesäisiä ihmisiä, maisemia ja kelejä. Kahden päivän pysähtymisen jälkeen jatkoimme matkaa vihdoin kohti Kööpenhaminaa, joskin vain vaihtaaksemme suoraan Malmön junaan. Ehdin kuitenkin napata pienenä niin rakastamani french hot dogin, paikallisen pikaherkun, mutta se ei ollut ollenkaan niin hyvä kuin olin muistanut. Tanskalainen sinappi on pahaa. Malmön juna kulki vetten päällä keskellä usvaa ja olo oli jo hyvin kotiinpalun tuntuinen. Malmössä ikävä yllätys kohtasi meitä jälleen: olimme suunnitelleet kulkevamme Ruotsin läpi yöjunalla pohjoiseen, josta tulisimme Haaparannan kautta kotiin, MUTTA kaikki yöjunat olivat seuraavalta kahdelta yöltä täynnä. Muutaman tunnin selvittelyn jälkeen päädyimme ratkaisuun: menisimme Tukholmaan yöksi pikkuserkkuni Tinan luokse. Olin viimeksi nähnyt Tinaa seitsemän vuotta sitten! Päästyämme iltamyöhällä Tukholmaan ja löydettyämme Tina ja Tinan koti rysähdimme petiin silmät valmiiksi ummessa ja nukuimme kunnon yön, jotta jaksaisimme seuraavana päivänä risteillä!

Pikavisiitti Tinan luona oli ihana, ja aamulla hyvästelimme haikeasti juostessamme rinkat selässä hyvin jyrkkiä kallioportaita alas kohti satamaa, Tina töihinsä. Laiva odotti meidät kyytiin ja lähti seikkailemaan kohti Suomea. Siinähän kuluikin sitten koko päivä, jota valotti risteilyshoppailu (JUUSTOJA!), a la kartte buffa, todella vanhan ystävän yhtäkkinen kohtaaminen ja hiljainen istuskelu merelle tuijottaen. Siinä Tukholma - Turku -välillä on muuten hurjan kauniita pikkusaaria todella paljon!

Satamaan saavuttuamme vaihdoimme junaan, jonka vaihdoimme Turun juna-asemalla toiseen junaan, josta saimme yöhytin, jonka peteihin painuimme matkustamisesta uskomattoman uupuneina mutta onnellisina ja juna hytkytti meidät ihanaan uneen, josta heräsimme aamulla Oulun ihanalle asemalle. Matkamme oli ohi, mutta muistot siitä kannustavat kokoajan keräämään resursseja uutta matkaa varten mahdollisimman pian. Matkalle jäi monta mahtavaa ystävää, ihanaa kodintuntuista paikkaa ja tolkuttomasti hyviä ja niitä huonojakin kokemuksia, ja kaikki säilyy sydämessä ihan niin pitkään kuin muisti pelaa. Varmaan sittenkin kun vanhuus vie voiton voin matkustella mielessäni halki Saksan sumuniittyjen aikaisessa auringonnousussa ja pulahtaa Italian kuumalta valkoiselta hiemalta suolaisen lämpimään meriveteen.

MATKUSTAKAA, ihmiset!