Todellisuus iskee.

En oikein ole osannu kirjotella tänne mitään vähään aikaan, kun olen vaan ollu niin kovin koti-ikäväinen, enkä ole siitä halunnut kirjoittaa. Olen ajatellut, että se menisi pois pian. Mutta ei se ole mihinkään kadonnut, oikeastaan kasvanut vain.

Tilanne on sellainen, että olen käynyt nyt ulkona viettämässä iltaa, olen kierrellyt sen verran mitä täälläpäin voi pyörällä kierrellä (koska autoa ei vieläkään ole käytössä), olen käynyt elokuvia katselemassa ja shoppailukierroksilla. Lenkkeilen vähintään neljänä päivänä viikossa ja joka päivä yritän tehdä jotain vähän erilaista pikkuisen kanssa. Mutta iltaisin iskee aina ikävä. Ikävöin Suomen kesää niin kovasti, ikävöin Kaulinpäähän ja ikävöin valoisia kesäöitä, saunaa, kylmään jokeen hyppäämistä ja ilman kuivuutta. Täällä sataa valehtelematta joka päivä ja kosteus tuntuu keuhkoissa.

Ikävä on myös kesälomaa, koska tämä on ensimmäinen kesä kun minulla ei oikeastaan ollenkaan ole vapaata. Perhe on pitänyt lomansa keväällä, joten minulla on edessä töitä töitä töitä jatkuvalla syötteellä, aamua iltaa, arkea ja pyhää.

Tiedän, että tänne tuleminen tarkoitti sitä, että olen pääosin töissä kokoajan. Kaikki kodinhoito on minun vastuulla, pikku-Charlotte on minun vastuulla yli puolet päivästä, ja minä pidän huolen myös siitä, että perheen vanhemmat saavat omaa vapaa-aikaa viikonloppuisin. Eli minulle ei likene sitä vapaata aikaa oikeastaan ollenkaan. Ja vaikka likenisikin, en oikein tietäisi mitä tehdä. Pääosin käyn lenkillä ja siivoilen muuten vaan taloa. En oikein tunne täältä ketään, enkä osaa kauheana olla perheen vanhempienkaan kanssa, vaikka he ovatkin todella mukavia.

Eilen Shirley, perheen äiti kertoi, että hänen serkun luona on myös aupair, 22-vuotias tyttö Latviasta. Tällä tytöllä ei myöskään ole liiemmin tuttuja, ja Shirley kysyikin että haluanko tavata hänet. Ei kai siitä haittaakaan voi olla. Ensi viikolla mennään sitten käymään siellä, Midletonissa, ei kauhean kaukana täältä meiltä. Jos siitä saisi vaikka uuden kontaktin, kun nämä varsinaiset irlantilaiset nuoret ei oikein ole samaa ihmistyyppiä kuin minä. Ainakaan ne jotka olen tähän asti tavannut. Ehkä olen vaan etsinyt vääristä paikoista.

Alan olla melko väsynyt kun en saa nukuttua kunnolla. Jos saisi vaan auton, voisi lähteä viikonlopuksi vaikka tuonne Länsi-Irlantiin katselemaan maisemia ja ajelemaan vaan ympäriinsä, yöt B&B:ssä ja päivät kierrellen. Saisi sitä omaa aikaa, omaa rauhaa, levättyä ja irroitettua hetkeksi tästä rutiinista. Voisi helpottaa hengittämään. Saa sitten nähdä, koska perhe aikoo sen auton hankkia.

Että semmoista tällä kertaa. On minulla kivaa täällä, älkää huoliko. Ikävä on vain juuri nyt kova ja kasvava. Saa nähdä mihin suuntaan se sitten lähtee menemään, mutta toivotaan tietenkin että vähän kutistuisi ja helpottuisi täällä olo ja nukkuminenkin.

Nauttikaa minunkin puolesta Suomen kesästä, vaikka sataisi ja olisi vähän viileää. Täällä sataa kuitenkin enemmän ja on paljon kylmempi merituuli! :)